Liian usein törmään työssäni ihmisten epäuskoon itsensä (ja koiransa) suhteen. Asiakas voi kertoa käyneensä monella kouluttajalla, saaneensa erilaisia vinkkejä ja lukeneensa lisäksi netistä ”koulutusohjeita” esimerkiksi keskustelufoorumeilta. Kaikki tieto ympärillä on kuin 1000 palan palapeli jossa osa paloista puuttuu ja osa on rikkinäisiä. Ihmiset ovat hukassa.

Usein hätätilanteessa menetämme järkevän arviointikykymme, ja tartumme ”mihin tahansa” minkä voisimme ajatella pelastavan meidät hankalasta tilanteesta. Emme useinkaan tule ajatelleeksi, että esimerkiksi keskustelufoorumille voi kirjoittaa kuka tahansa – vaikka koirienvihaaja. Emme osaa välttämättä olla lähdekriittisiä, etenkin jos teksti on kirjoitettu asiasanoja käyttäen. Se luonnollisesti herättää luottamusta. Mikä tahansa asia joka meitä kiinnostaa ja joka on intohimomme vetää meitä puoleensa ja imemme itseemme kaiken informaation siitä kuin sieni.

Lisäksi koska me – kuten koirammekin – olemme laumaeläimiä. Sen vuoksi myös muiden ihmisten ”kannatus” tietyn asian suhteen nostaa asian arvoa silmissämme –ilman että olisimme sitä itse tarkemmin edes tutkineet ja analysoineet. ”Tämän on pakko toimia koska tästä tykkää tuhat muutakin ihmistä”. Niin. Maailman historiaa tarkastellessamme löydetään muitakin ilmiöitä jotka jälkikäteen tarkasteltuna ovat olleet järjettömiä, mutta jotka silloin ovat saaneet kannatusta ja isojakin kansanjoukkoja liikkeelle.

Mission impossible

Koiramaailma on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana todella paljon ja kouluttajana tuntuu, että asiakkaat joutuvat päivä päivältä yhä vaikeimpiin tilanteisiin tarjonnan laajetessa. On mahdoton tehtävä yrittää miettiä ketä voi uskoa. Kouluttajia on tuhansia. Menetelmiä sitäkin enemmän. Kyseenalaisimpia mielestäni ovat ne, jossa ”kouluttaja kouluttaa” koiran. Mietin, millä tavalla tämä tapa opettaa asiakasta itseään ymmärtämään koiraansa, tai opettaa omistajalle itselleen tapoja kuinka toimia koiran kanssa? Miten tämä tapa voi kantaa pitkälle: vai viedäänkö koira seuraavan haasteen kohdatessa jälleen tälle kouluttajalle? Miten voi tarkistaa luotettavasti kouluttajan taustat ennenkuin luovuttaa koiransa, rakkaimpansa, ulkopuolisen ”koulutettavaksi”?

Esimerkiksi ”ongelmakoirakouluttajaksi” voi tituleerata itseään kuka vaan. Olen valitettavasti törmännyt muutamiin joilla ei ole mitään ammatillista pätevyyttä edellämainittuun asiaan, heidän oikeutuksensa olla kouluttajia pohjautuu siihen että ”heillä on aina ollut koiria”.

Hyvänen aika sentään. Minullakin on aina ollut sydän mutta en silti ole kardiologi.

Jos asiakkaan saama apu pohjautuu mutu-tuntumaan ja urbaanilegendoihin jotka ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle, voidaan sillä saada aikaan pahimmassa tapauksessa isojakin vahinkoja. Eläinten nykyaikaisten käyttäytymistieteiden ymmärtäminen on mielestäni lähtökohta koulutukselle ja asiakas voi varmistaa näitä paitsi kysymällä kouluttajan taustoista, myös vaikkapa kirjasuosituksia. Jos listalla ei tule Helena Telkänrantaa, Tuire Kaimiota, Tommy Wireniä, mutta kouluttaja sitäkin enemmän kehuu Koirakuiskaajaa, voi jokainen miettiä haluaako itselleen ja omalle koiralleen sellaista palvelua.

Valitettavaa on, että myöskään tutkinnot eivät kerro vielä asiakkaalle millaista koulutus on. Vaikka ammattilaisella olisikin pätevyydet ja tutkinnot suoritettuna, se ei valitettavasti automaattisesti takaa eettisesti oikeaa ja turvallista koulutusta. Edelleen meillä Suomessa joissakin paikoissa käytetään koiran pelottelua ja/tai rankaisuja koulutuskeinona ja mielestäni tämä on erittäin huolestuttavaa. Jos vaikka pelokas ja epävarma koira viedään sitä ahdistavaan tilanteeseen, se alkaa luonnollisesti murista. Pahimmassa tapauksessa sitä rangaistaan siitä. Tätä kun toistetaan, voi koira siirtyä suoraan puremiseen, koska ”murina ei auttanut”. Pelko muuttuu helposti aggressioksi jos se muokataan sellaiseksi.

”kolinapurkki”

Mielen voima

Usein omissa yksityiskoulutuksissani olen nähnyt kuinka asiakas on menettänyt uskon itseensä. Hankala tilanne on voinut jatkua jo kauan, vaikkapa vuosia. Riippuen siitä mistä ja keneltä neuvoja on saanut, asiakas voi olla täynnä oletuksia siitä että hän on huono omistaja: että hän ei ole tehnyt tarpeeksi: tai että olisi parempi ettei hänellä edes olisi koko koiraa.

Usein otamme ulkopuolisten asettamat oletukset jopa osaksi identiteettiämme jos ne jatkuvat tarpeeksi kauan. Jos ajattelemme olevamme epäonnistuneita omistajia, on se usein itseään toteuttava ennuste. Mieli toimii niin. Kouluttajan tehtävä onkin paitsi opettaa omistajaa kouluttamaan koiraansa, niin myös opettaa asiakasta valjastamaan oma mielensä uuteen toimintamalliin ja ajattelutapaan sekä valaa uskoa huomiseen.

On aina yhtä ikävää kuulla kuinka omistajat ovat yrittäneet tehdä parhaansa ja ovat ”ammattilaiselta” sitten kuulleet, kuinka vika yleensä onkin siellä hihnan yläpäässä: kuinka asiakkaan tulee nyt katsoa peiliin: tai kuinka nyt vaan teit väärin kun otit koiran tuollaiseen elämäntilanteeseen.

Entä mitä tapahtuisi, jos asiakas olisi kuullut vuosien varrella kaiken koiran käytöksen olevan ihan normaalia koiraeläimen lajityypillistä käytöstä, olisi saanut jopa vertaistukea kouluttajalta jonka kanssa olisi yhdessä naurettu että on nämä koirat kyllä persoonia?

Olisi kuullut olevansa niin intohimoisesti koulutukseen suhtatuva, että tilanne varmasti ratkeaa? Olisi päässyt oppimispsykologian saloihin? Olisi päässyt yhdessä kouluttajan kanssa ja tämän avulla katsomaan asioita koiran näkökulmasta? Olisi oppinut kouluttajan avulla hallitsemaan vahvisteita?

Olisi saanut nauraa ja itkeä? Olisi saanut olla ihminen? Voisiko sillä ratketa jo osa ongelmaa?

Categories:

Tags:

No responses yet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.