Kuvaus
Toukokuun tiistain nosework -alkeiskurssi (sisäkurssi): treenit yksi koira kerrallaan.
Hyvä starttipaketti mukavaan harrastukseen! Sisältää luentotallenteen, neljä yksilöllisesti ohjattua treenikertaa sekä kirjalliset treeniohjeet!
Koiraa rauhoittava ympärivuotinen laji joka on saavuttanut suurta suosiota Suomessa.
Noseworkissa koira pääsee toteuttamaan lajityypillistä käytöstään ja harrastamaan yhdessä omistajan kanssa rentoa lajia. Haistelu rauhoittaa koiraa ja lisää sen hyvinvointia. Lisäksi nose work on hauska ja monipuolinen, ympärivuotinen harrastus ja se sopii kaikille koirille rodusta ja iästä riippumatta. Lajissa voi edetä jopa kisatasolle asti omien intressien mukaan, tai harrastaa sitä vain aktivoidakseen koiraa.
Kurssilla jokainen koira treenaa yksitellen, joten se sopii erinomaisesti myös reaktiivisille ja/ tai aroille koirille!
Vuorot vaihtuvat koko treenitunnin (aikataulu alla) ajan muutaman minuutin välein.
Huomioithan siis että koirasi osaa joko odottaa autossa vuoroaan tai omistajan kanssa treenipaikan ulkopuolella tai omassa kevythäkissä Koirakeitaan hoitohuoneessa.
Ryhmässä on kerrallaan kolme koirakkoa jotta mahdollistetaan rauhallinen, häiriötön treenitilanne sekä yksilöllinen ohjaus.
Osa-alueet alkeiskurssilla:
- luentotallenne: mitä nosework on ja lajin säännöt sekä kisaaminen
- 1.luokan hajuun ehdollistaminen (eucalyptus-hydrolaatti)
- etsimisen kouluttaminen
- laatikkoetsinnän koulutus (koirakon etenemisen mukaan myös alkeita sisäetsinnästä)
- käytösketjun rakentaminen ja kouluttaminen
- ilmaisun koulutus
- Sisältää neljä treenikertaa jossa jokaiselle koirakolle treenit toteutetaan koirakon tason mukaisesti.
Paikka: Tsempin Koirakeidas osoitteessa Kievarintie 2, Ylämylly.
Aikataulu ja huomioitavaa:
Neljänä tiistaina peräkkäin alkaen 12.5., aina klo: 18:00 – 19:00.
Oston jälkeen kurssilainen liitetään suljettuun What’sApp-ryhmään joka toimii viestintäkanavana kurssiin liittyen ja jonne tulee mm. treeniohjeet.
Ennen kurssia kurssilainen saa linkin nose work-luentoon joka suositellaan katsottavaksi ennen kurssille osallistumista. Luennossa kerrotaan lajista ja käydään läpi Noseworkin sääntöjä. Luennon saa myös sähköisessä muodossa itselleen.
Hinta: 90 € . Sisältää: luentotallenteen, harjoitusohjeet ja oman suljetun treeniryhmän What’sAppissa, sekä neljä treenikertaa yksilöllisesti ohjattuna kolmen koirakon pienryhmässä.
Kesto:
Kurssilla on neljä tunnin mittaista harjoituskertaa jaettuna kolmen koirakon kesken.
Muuta:
- Oman aloituspakkauksen saat ostettua Koirakeitaan pienestä puodista,
- Kurssille osallistumiselle ei ole pohjavaatimuksia tai ikärajoja,
- Yhdessä ryhmässä on kolme koiraa jotka treenaa jokainen omalla vuorollaan,
- Kurssi toteutetaan kun ilmoittautuneita on kolme,
- Aikataulumuutokset mahdollisia (esim.aloitusajankohdan siirtäminen kurssin saamiseksi täyteen).
Kouluttaja Hanna Kauhanen on kouluttanut nose workia vuodesta 2016 ja ollut mukana vuonna 2022 Nose Work Finland ry:n hallituksessa ja koulutustoimikunnassa.







Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.