Tsemppi sai alkunsa keväällä 2020. Se on syntynyt Iloisen eläimen ja Hymyä elämään -toiminimien lapsena, yrityksen palvelujen yhdistymisen kautta. Alta voit lukea mistä ollaan tultu.
Yrittäjyyspolkuni lähti liikkeelle vuonna 2009 ensimmäisestä yrityksestäni nimeltä “Iloinen eläin”. Palveluitani olivat tuolloin koirankoulutuspalvelut sivutoimisesti sosiaalialan työn ohella joita teinkin vuoteen 2016 asti, ja pari lasta myös siinä välissä.
Vuosina 2016-2018 Iloisen eläimen toiminta laajeni yrityskaupan myötä ja toimin nuo vuoden koulutustyön lisäksi yrittäjänä lemmikkihoitolassa. Päivät oli pitkiä mutta nautin joka hetkestä. Työ oli unelmieni täyttymys. Kävin samaan aikaan eläiavusteisen neuropsykiatrisen valmentaja -koulutuksen, mikä oli mahtavaa. Sain yhdistettyä kaksi rakasta asiaa: toimimisen eläinten kanssa ja erityisryhmien kanssa työskentelyn. Tuntui että elän unelmaani.
Mutta elämä ei mene aina niinkuin suunnitellaan.
Useamman ikävän tapahtuman ja terveyteni sanoessa sopimuksensa irti, jouduin pitkän harkinnan ja monien itkujen jälkeen myymään hoitolan pilkkahintaan ja ottamaan velat niskoilleni. Tuolloin ajoin kaiken toiminnan alas. Aika oli henkisesti erittäin raskasta, unelmieni pirstaloituessa silmieni edessä. Jouduin ottamaan hengähdystauon ja miettimään pari vuotta elämääni uudestaan.
Yrittäjyys veti edelleen puoleeni. Toisaalta mielessäni oli pelko, “entä jos epäonnistun taas” – kunnes muutin sen toisinpäin: “entä jos onnistun?”
Päätin että unelmiaan kohti on mentävä. Elämä tulee elää niin että viimeisenä päivänään pystyy hymyilemään todeten että on tehnyt kaiken mitä halusikin.
Yritysideani on laajentunut entisestä aloittaessani Life Coach Academyssa hyvinvointi-, elämäntapa-, ja työyhteisövalmentajakoulutuksen. Alasta kiinnostuin oman elämäntapamuutoksen ja koettujen vaikeuksien myötä.
Tiedän , mitä on menettää itselle rakkaita asioita ja kuinka se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään – ja tiedän miten suuri merkitys esimerkiksi terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla ja levolla on. Minua kiinnostaa myös valmentaminen yritysmaailmassa sillä vuodet ovat näyttäneet yrittämisestä kolikon molemmat puolet.
Nykypäivän hektisessä maailmassa itsestä huolehtiminen usein unohtuu jolloin se vaikuttaa ei paitsi itseemme, vaan myös ympäristöömme. Itseään ei saa unohtaa.
Toivottavasti pystyn tsemppaamaan Sinua, olipa haasteesi sitten lemmikin kanssa, omassa elämässäsi / perheessäsi, työyhteisössäsi, tai yrityksessäsi.
Rakas isoäitini, joka nukkui pois alzheimerin uuvuttamana ystävänpäivänä 2020, sanoi aina että tee sitä mitä rakastat.
Siksi olen nyt tässä, sinua varten.
Lämmöllä, Hanna